|
KePLi tarjoaa yhteistyössä Nuori Suomi ry:n kanssa erilaista liikunnan täydennyskoulutusta kaikille pienten lasten liikuttajille. Koulutus on käytännönläheistä ja sovellettavissa omaan toimintaa ja lapsiryhmiin.
Kohderyhmä: Päivähoidon ja perhepäivähoidon työntekijät, opettajat, iltapäiväkerhojen ja seurojen ohjaajatKaikilla kursseilla liikutaan ja leikitään itse.
Kursseja järjestetään avoimina sekä tilauskursseina päiväkodeissa, kouluissa tmv. toimintapisteissä.
NUORI SUOMI KOULUTUKSET
Liikkujaksi – innosta vähän liikkuvat onnistumaan(kesto 6 tuntia) Vain joka kolmas lapsi liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liikkumisen vähäisyyteen on useita eri syitä: motorinen kömpelyys, oppimisvaikeudet, ylipaino, jne. Liikkujaksi -koulutuksessa etsitään keinoja vähän liikkuvien ja erityistukea tarvitsevien lasten liikkumisen lisäämiseksi.
Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat:
· liikunnan merkitys erityisesti vähän liikkuvalle lapselle
· lasten motivointi ja kannustava ilmapiiri vähän liikkuvien lasten rohkaisijoina
· vähän liikkuvien ja erityistä tukea tarvitsevien lasten innostamista tukevat keinot ja ohjaustavat
· yhteisen toiminnan erilaiset keinot
| Aika |
|
11.2.2008 klo 17.30-20.30 ja 18.2.2008 klo 17.30-20.30 |
| Paikka |
|
Kälviä |
| Hinta |
|
Normaalisti 70 €/osallistuja, mutta Opetusministeriö tukee iltapäivätoimijoiden, varhaiskasvattajien ja opettajien yhteiskoulutusta, joten hinta vain 30 €/osallistuja. |
| Ilmoittautuminen |
|
31.1.2008 mennessä: toimisto@kepli.com tai (06) 8321 300, 0440 916 077 |
_________________________________________________________________
Päivähoidon liikunta - varhaiskasvatuksen suositukset käytäntöön, kesto 6h UUSITTU SISÄLTÖ !
Kurssilla käsitellään päivähoidon liikuntaa monipuolisesti mm. liikunta suhteessa lapsen oppimiseen, kehitykseen ja terveyteen. Varhaiskasvatuksen liikunnan suosituksiin perehdytään käytännön työn näkökulmasta ja kunkin päivähoitoyksikön omista muutostarpeista käsin. Kurssimateriaali sisältää kokonaisuuksia, jotka auttavat liikuntakasvatuksen kehittämistyössä ja antavat paljon käytännön vinkkejä sekä lasten kanssa toimimiseen että omaan ammatilliseen kehittymiseen. _________________________________________________________________ Esiopetusta liikunnan keinoin, kesto 9 h Onko ryhmässäsi tai luokassasi lapsia, jotka eivät malta pysyä paikoillaan, vaikka haluaisivat oppia? Liikunta on kielen oppimisen väline ja toiminnallinen matematiikka on hauskaa. Kurssilla tutustutaan liikunnallisiin tapoihin oppia ja opettaa kognitiivisia taitoja. ________
Vekaravipellys, kesto 3h - UUSI KURSSI! Ihan pienimpien liikuttaminen on iso haaste, sillä mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä suurempi merkitys päivittäisellä liikkumisella on. Kurssilta saat tietoa ja käytännön vinkkejä alle 3-vuotiaiden liiikunnan toteutukseen.
Temppuillen taitavaksi, kesto 6 h Temppuilu on hauskaa leikkiä ja kokeillen oppimista. Kurssilla tutut telineet ja välineet houkuttelevat näkemään lapsen jatkuvan liikkeellä olon uudella tavalla. Tasapainoiluleikkeihin sopii yhtä hyvin jumppapenkki tai puunrunko, kuperkeikka onnistuu patjalla tai nurmikolla ja erilaisia hyppyjä voi harjoitella millä tahansa pehmeällä alustalla. Kurssilla opetellaan mm. kuperkeikassa avustamista tarkastellaan liikunnan oppimista osana kasvua ja kehitystä.
Rytmikkäästi liikkuen, kesto 4 h Rytmikkäästi liikkuen -kurssilla liikutaan ja musisoidaan perussykkeen tahdissa. Liike ja musiikki tukevat toisiaan, kun käytetään kehosoittimia, leikitään palloilla ja lorutellaan. Kurssilla käytetään Vauhtivarpaat cd:ltä tuttuja kappaleita ja tehdään rytmikkäitä liikuntaleikkejä ja -harjoitteita, joita on helppo toteuttaa lapsiryhmän kanssa. ________________________________________________________________
Nassikkapaini, kesto 3 h Nassikkapaini on vauhdikas vaihtoehto tytöille ja pojille ja toimii pienissäkin tiloissa. Nassikkapaini on luvallista kamppailua, puristamista, puristetuksi tulemista, toisen koskettamista, tasapainoilua, koordinaation kehittämistä. Kisailu on kivaa, kokeile!_________________________________________________________________
Liikuntaa pienissä tiloissa, kesto 3 h Liikkuvat lapset eivät välttämättä tarvitse salia tai kenttää. Pienessäkin tilassa saa aikaan iloista liikettä ja sykkeen nousemaan. Kurssilla kokeillaan käytännössä miten leikkien ja helposti saatavilla olevien välineiden avulla voi liikkua yhdessä lasten kanssa.
Liikettä pihaleikkeihin, kesto 3 h Pihaliikunta on hauskaa ja jännittävää, lapsia liikkumaan innostavaa toimintaa. Kurssilla oppii uusia piilo- ja juoksuleikkejä. Leikit sopivat liikuntatuokioihin ja lasten omaehtoisiin pihaleikkeihin. __________________________________________________________________________
Sujuvasti suksilla, kesto 3 h Tiesitkö, että suksilla voi pelata vaikka sählyä, ja että hiihtotaito eri tekniikkoineen kehittyy parhaiten leikin lomassa? Sujuvasti suksilla -kurssilla keskustellaan hiihtovarusteista, hiihdon opettamisesta ja hiihtotekniikoiden perusteista. Kurssilla hiihdetään itse ja pääroolissa ovat hauskat hiihtoleikit. _________________________________________________________________
Virikkeitä liikkuviin leikkeihin, kesto 3 h Mikä tahansa leikki voi muunneltuna olla liikuntaleikki. Kurssilla käytetään puolapuita monipuolisesti, herätellään aistit liikkeelle ja kokeillaan erilaisia rentoutustapoja. Tälle kurssille tarvitset mukaasi pyykkipoikia ja pussilakanan. __________________________________________________________________________
Pallotellen, kesto 6 h Pallo on välineenä kiehtova ja innostava. Ihan pienimmät lapset haluavat oman pallon, isommat lapset haluavat pelata. Peli-iloon pääsee pelaamalla! Tällä kurssilla käytetään paljon erilaisia palloja ja opetellaan pienille lapsille sopivia pelimuunnelmia. _________________________________________________________________
Pelit & Leikit -ideapäivä, kesto 6 h Touhua ja toimintaa ala-asteikäisten tyttöjen ja poikien tunneille! Kurssi tarjoaa uusia mahdollisuuksia monipuolistaa ja elävöittää lapsilähtöistä toimintaa erilaisten pelien, leikkien ja kisailujen kautta. _________________________________________________________________
Seikkaluliikunta, kesto 6h Seikkailu kiehtoo sekä tyttöjä että poikia. Seikkailuliikunnan keinoin lapset oppivat helposti yhteistoiminnan taitoja sekä kehittävät omaa ongelmanratkaisukykyään. Kurssin aikana rakennetaan oma seikkailurata ja käydään läpi lapsiryhmissä kokeiltuja vaihtoehtoja. ________________________________________________________________
Viikarit veteen, kesto 3 h Kurssi sisältää sekä aroille että rohkeille pikkuviikareille suunniteltuja tuokioita veteen totuttautumisessa. Opetuksen apuna käytetään erilaisia välineitä, mielikuvia, satuja, leikkejä ja lauluja. Kurssimateriaalin avulla voit edetä viikareiden kanssa aina alkeisuintiin asti. __________________________________________________________________________
Leikitellen luistimilla, kesto 4 h Luistelemaan oppii leikkimällä. Sovellettuina monet pelit ja leikit sopivat toteutettaviksi sekä jalan että luistimilla - siis koko talven ajan keleistä riippumatta. Kurssilla käydyn perustiedon lisäksi kurssimateriaalissa on runsaasti ideoita luistelukentille ja kaukaloihin.
|