 |
 |
Löydä liikunta -toimintamalli
- Liikuntakerhossa liikutaan vuoden aikana vähintään kolmessa toimintaympäristössä ja
tutustutaan vähintään kolmeen lajiin / liikkumismuotoon
- Liikuntakerho on edullinen (1-3 €/ kerhokerta)
- Liikuntakerho on mahdollisimman lähellä lapsen kotia
- Liikuntakerhossa huomioidaan yksilön kasvun vaiheet
- Toiminta on leikkiä, kisailua, oppimista, lajitutustumisia ja omien taitojen kehittämistä
- Liikuntakerho ei ryhmänä osallistu sarja- eikä kilpailutoimintaan
- Liikuntakerho kannustaa omaehtoiseen liikkumiseen
- Liikuntakerhoa on toimikausilla 1-2 kertaa viikossa
|
|
|
|
|
|
Kolme toimintaympäristöä ja kolme liikuntamuotoa
Liikuntakerhon ohjelmassa on liikkumista eri toimintaympäristöissä ja tutustumista eri lajeihin ja lajien mitä erilaisimpiin sovelluksiin. Kerhossa annetaan ohjausta eri lajien perustaidoissa. Kerho on myös paikka, josta lapsi voi löytää itselle sopivimmat liikkumisen tavat ja lajit.
Kerhon ohjelmassa on yhden toimintavuoden aikana vähintään kolme eri liikuntamuotoa (kutakin liikuntamuotoa vähintään 3 kertaa) ja kerho liikkuu vähintään kolmessa eri toimintaympäristössä. Kerhon ohjelmaan suositellaan ainakin yhtä vuosittaista "huipentumaa", kuten tutustumista erikoisempaan liikuntamuotoon,seikkailutapahtumaa tai vaikka yön yli retkeä. | |
|