KePLi:n Liikunta tuottavaksi -hanke on käynnistynyt. Kokonaisbudjetiltaan noin 136 000 euron puolitoistavuotisen hankkeen toteutusaika on 1.1.2010–30.6.2011.
Keski-Pohjanmaan Liikunta ry on saanut Keski-Pohjanmaan liitolta maakuntarahaa 95000€ Liikunta tuottavaksi -hankkeeseen. Muina rahoittajina toimivat Kaustisen seutukunta, KOSEK, Kokkolan Halpa-Halli Oy, Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kannustalo Oy ja Eskopuu Oy. Liikunta tuottavaksi -hanke on puolitoistavuotinen hanke 1.1.2010–30.6.2011, jonka kokonaisbudjetti on noin 136000€.
Kansallisen liikuntaohjelman loppuraportin mukaan jopa 60 % aikuisväestöstä tai nuorista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Liian vähäinen liikunta aiheuttaa kustannuksia sekä yhteiskunnalle että työnantajille. Hankkeessa kehitetään ja kokeillaan yksityisille, yrityksille ja julkisille työyhteisöille tarjottavia liikunta- ja hyvinvointipalveluja. Hankkeen aikana kehitetään yhteistyössä työterveyshuollon, yhteistyöyritysten ja liikuntapalvelujen tuottajien kanssa toimintamalli työikäisten saamiseksi aktiivisiksi liikkujiksi. Hankkeen tavoitteena on kehittää maakunnallinen työhyvinvoinnin ja aikuisliikunnan liiketoimintamalli ja palvelukonsepti, joka mahdollistaisi liiketoiminnan kehittämisen.
Liikuntapalvelujen tuottajiin kohdistuva kysyntä kasvaa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Muuttuva toimintaympäristö asettaa suuremmat laatuodotukset liikunta- ja urheiluseuroille ja liikuntayrittäjille. Hanke auttaa liikunta- ja hyvinvointipalveluja tuottavia yrityksiä vastaamaan työpaikoilta tulevaan kasvavaan liikunta- ja hyvinvointipalveluiden kysyntään. Liikuntapalveluita tuottavat yritykset hyötyvät valmiiden mallien tarjoamasta kustannustehokkaasta toiminnasta. Lisäksi valmiit tuotteet vähentävät tarvittavaa markkinointia tuotteiden tunnettavuuden kautta. Hankkeen tuotteita voivat käyttää kaikki yritykset, jotka haluavat tarjota liikunta- ja hyvinvointipalveluita omassa palvelutarjonnassaan.
Keski-Pohjanmaan Liikunnasta hankkeessa työskentelevät seurakehittäjä Janne Vähäkangas ja terveysliikunnan kehittäjä Satu Heinoja. |