 Valmentajat ideoivat toimintaa ryhmissä
|
 |
LAJI-ILTA 24.1.2005
Valmennuksen kehittämishanke starttasi konkreettisesti maanantai-iltana Kannuksessa kokoontuneen Laji-illan muodossa. Paikalla oli reilut 30 henkilöä edustaen kymmentä eri lajia. Illan teemana oli sopia yhteisistä pelisäännöistä sekä ideoida toiminnan suuntaviivoja. Ensimmäinen valmennuspäivä järjestetään 26.2. Kannuksessa. Tuolloin päivän teemoina ovat voimaharjoittelu ja urheilijan ravitsemus.
Keski-Pohjanmaan Liikunta on avaamassa uusia uria seurojen valmennustoiminnan avuksi. Valmennuksen kehittämishankkeen avulla on tavoitteena löytää oma keskipohjalainen toimintamalli alueen seurojen valmennustoiminnan tukemiseksi.
Hanketta resurssoivan Keski-Pohjanmaan Urheilun Tukijat ry:n toiminnanjohtaja Eero Korkeaniemi kertoi, että KePUT on tukenut viimeisen 17 vuoden aikana alueen seurojen valmentajia ja urheilijoita stipendien muodossa 230.000 eurolla. Viime vuosina hakemuksissa on ollut sekä määrällistä että laadullista laskua. ”Tämäkin seikka on pistänyt meitä miettimään uusia toimintatapoja, millä pystymme kannustamaan alueemme valmentajia toiminnassaan ja lisäämään heidän tietotaitoa valmennuksen eri osa-alueilla", kertoi Korkeaniemi illan osallistujille.
Seuraava valmentajien tapaaminen, ensimmäinen varsinainen valmennuspäivä, järjestetään 26.2.2005 Kannuksessa. Valmennuspäivän teemana on tuolloin voimaharjoittelu ja urheilijan ravitsemus. Päivän tarkempi ohjelma ja kutsu valmistuu ensi viikolla ja on nähtävillä silloin nettisivuillamme.
Vuoden muiden päivien teemoiksi sovittiin psyykkinen valmennus, valmentajan ja seuran yhteistoiminta sekä lihashuolto ja palautuminen. Lisäksi asiantuntijoina ja valmennuspäivien esiintyjinä tullaan näkemään eri lajien huippuvalmentajia ja –urheilijoita.
Lisätiedot: KePLi/Hannele Alanärä, nuoriso- ja seurakouluttaja. Puh. 06-8321 324, 0400-696 585
|