 Mika Kojonkoski muistutti ryhmän jokainen jäsen kantaa vastuuta ryhmän tavoitteista
|
 |
Kojonkoski: URHEILIJAN JA RYHMÄN HYVINVOINTI RATKAISEE TULOKSENTEKOKYVYN
- Urheilijan ja valmennusryhmän hyvinvointi huipputasolla muodostuu pienistä asioista, korostaa Norjan ja Itävallan mäkihyppymaajoukkueen menestykseen valmentanut LitM Mika Kojonkoski Kuopiosta.
Kojonkoski vieraili KePLi:n valmennuspäivien vierailevana luennoitsijana Kitinkannuksessa viime torstai-iltana. Tilaisuus päätti samalla vuoden 2006 valmennuspäivien tilaisuuksien sarjan. Kahden vuoden aikana kolmeentoista (13) tilaisuuteen on osallistunut 430 valmentajaa! KePLi:n ensi vuoden suunnitelmissa on jatkaa hyvän vastaanoton saaneiden päivien järjestämistä KePUT:in tuella Kitinkannuksessa.
|
|
 "Päivittäinen tekemisen laatu ratkaisee tuloksen"
|
 |
OIKEA ARKIPÄIVÄN ASENNE TÄRKEÄ
Jokaiselle huipulle tähtäävälle urheilijalle on tärkeää löytää arkipäivään raikas tekemisen meininki positiivisessa hengessä. Kaverin arvostus on tärkeällä sijalla kun ollaan paljon yhdessä esim. leireillä ja kisamatkoilla. Laadukas tekeminen antaa energiaa ja on palkitsevaa. Oikea asenne ratkaisee. Valmentajan on ryhmän kanssa laadittava ryhmälle reilut pelisäännöt, joihin voidaan vedota jos joku niistä alkaa lipsumaan. Rutiinien säännöllinen rikkominen herättää ryhmän. Menestyvässä ilmapiirissä jokaisella ryhmän jäsenellä on halu kehittyä ja kulkea lajissa edellä kävijänä. Tärkeä ominaisuus ryhmällä on uudistumiskyky. Saavutetusta menestyksestä huolimatta toimintaa on uudistettava vuosittain. - Tärkeintä on keskittyä päivittäiseen tekemiseen, sillä pienistä puroista muodostuu joki, korostaa kuopiolainen 43 -vuotias kolmen lapsen kuopiolaisisä.
|
|
URHEILIJAN ITSELUOTTAMUSTA VOIDAAN VAHVISTAA
Positiivinen palaute on merkittävä tekijä urheilijan itseluottamuksen rakentamisessa. Urheilijan vahvuudet on tunnistettava ja tuotava niitä palautteessa esille. Urheilijan sitoutumisessa yhteisen suunnittelu ja tietoisuus mitä ollaan tekemässä on prosessissa tärkeällä sijalla. Urheilijan tieto-taidon lisääminen korostuu olosuhteiden kuten mäen profiilien ja sääolosuhteiden jatkuvasti vaihtuessa kauden aikana. Myös välineiden ja varusteiden kehittely ja testaaminen vaatii urheilijan osaamista ja paneutumista pieniin asioihin. - Pitäisi saada positiivisten asioiden kierre päälle. Uudet onnistumiset ruokkivat lisää onnistumista ja sitä kautta vahvistavat itseluottamusta, korostaa Norjassa kahdesti vuoden valmentajaksi valittu suomalainen.
Tilaisuudessa arvotut yllätyspalkinnot: tuoreen Urheiluväen Joulu-lehden ja Lumilyhty-arvan voittivat: Jani-Pekka Jussila Lestijärveltä ja Markus Känsäkoski Kälviältä. Onnittelut!
(p.h.)
|
 |
 Vuoden neljäs valmennuspäivä toi paikalle reilut 60 kiinnostunutta kuulijaa
|
|